; Seppo Suominen: 6. - 10.3.2011 Kaldoaivi

6. - 10.3.2011 Kaldoaivi

Yöpymiset: Skalluvaara, Vaisjoen kammi, Vaisjoen kammi, Skaidejavri

Tunturit: Cohkavarri (8.3.2011)

Tuntureilla yksin

Lauantaina 5.3.2011: "… Junassa kaksi konduktöörivaunua, tarjouduin niistä ensimmäiseen, väärään. Onneksi Tikkurlan asemalaituri on jäinen, helppo on ahkiota vetää. Ahkio kyytiin, 20e. Makuupaikka – yksin.”

Sunnuntaina 6.3. ”Rovaniemellä aikataulun mukaisesti 7.53. Bussiin 8.20, kohti Ivaloa. Luin matkalla Sirpa Kähkösen romaania Lakanasiivet. Ivalossa bussin vaihto, olisin ruokaillutkin mutta vakiopaikkani S-marketin yhteydessä ei ollut auki. Ruokaostokset marketista. Ivalossa bussiin klo 14, vain kolme muuta matkustajaa minun lisäkseni. Patonivassa klo 16.20 pois kyydistä. Tietä pitkin, Kidisjoen vartta Skalluvaaran poroerotuspaikalle, jo pimeää. Alusta + makuupussi jonkun mökin portaille. Ulkona. Keittelin vettä ja söin pari keksiä. Noin 3 h hiihto.”

Olin alun perin suunnitellut kulkevani Sevettijärveltä Utsjoen suuntaan ja pari viikkoa myöhemmin. Tiesin Sevettijärven huonoista kulkuyhteyksistä viikonloppuisin, joten päädyin aloittamaan reissuni Utsjoen suunnilta eli Patonivasta. Käytännössä päätin myös hiihdellä Nuorgamin suuntaan saman bussiongelman takia.

 Patoniva 6.3.2011  Skalluvaaran tie 6.3.2011  liki Skalluvaaran poroerotusta
 6.3.2011  yöpymispaikka Skalluvaarassa 6.3.2011

maanantai 7.3.: ”Yö hieman tuulinen, muutoin hyvä. Aamiaisen jälkeen kohti Vaisjoen kammia. Aluksi vaikea löytää reitti ulos Skalluvaaran erottelupaikalta. Aitoja paljon – piti etsiä reittiä. Sähkölinjalle – Vaisjängän yli - moottorikelkkareitti – koilliseen – tulista – toinen moottorikelkkareitti – seurasin sitä liki kammia – sähkölinjan ali – etsin hieman liian aikaiseen – lopulta upea kammi löytyi. Kammi lämpimäksi – ruokailu – huoltoa – sauvoja oli huollettava. Vaisjoen kammin vieraskirja on täyttynyt. Jätän mukanani olleen vihon tänne. Vain pari paperia itselleni. Hiihtelin iltalenkin Vetsijokea pitkin. Muutama moottorikelkkailija, kävivät kammin pihassa.”

 yöpymispaikka Skalluvaarassa 7.3.2011  Skalluvaaran poroerotuspaikka
7.3.2011  Skalluvaaran poroerotuspaikka
7.3.2011  kohti Vaisjoen kammia 7.3.2011  Vaisjoen kammi 7.3.2011  Vaisjoen kammi 7.3.2011  Vaisjoen kammi 7.3.2011  Vaisjoen kammi 7.3.2011  Vetsijoki 7.3.2011

tiistaina 8.3.: ”Hyvä yö kammissa. Illalla lämmitin aika lailla, mutta aamulla ehkä +4 C. Aamupalan jälkeen hiihtolenkki kammilta läheiselle vanhalle poroerotuspaikalle ja edelleen Cohkavarrille. Soitin kotiin. Sekä Ailigaksen puhelinmasto että Norjan tonniset näkyvät hyvin. Upea on Vetsijoen laakso. Galddoaivin ylänkö näkyy mukavasti. Aurinkoinen, upea sää. Takaisin Vaisjoen kammille ruokailupuuhiin. Yöllä makuualustaan tuli reikä, sauma aukesi – oli se liian lähellä kaminaa? Paikkasin.”

Kammin vieraskirjan mukaan edelliset kulkijat olivat olleet viime lokakuussa näillä tienoilla, mutta lähitienoon asukkaat taitavat kulkea omilla kelkoillaan täälläpäin melko tiuhaan. Retkeilijöitä taitaa olla vähän, kun kammissa olevat vieraskirjat alkavat vuodesta 2000, kun rajavartiosto luovutti kammin retkeilykäyttöön.

 Vaisjoen kammi 8.3.2011  vanha poroerotusaita Vetsijoen ja Cohkavarrin lähistöllä 8.3.2011  Cohkavarri 8.3.2011  Cohkavarrilta luoteeseen 8.3.2011  Vetsijoen laakso Cohkavarrilta 8.3.2011  Galddoaivin ylänkö Cohkavarrilta
8.3.2011  Vaisjoen kammi 8.3.2011

keskiviikkona 9.3.: ”Herätys klo 5. Aamupalan jälkeen klo 6 kohti Skaidejavria – moottorikelkkauraa. Tuulista. Vuoknoljavrien jälkeen aurinkoista. Sitä ennen pilvistä. Upeaa. Udasoaivi - Njoammelleageoaivin hieno rinne. Puhelintolppa näkyy, puhelin päälle – joku VVS-viesti, vastasin. Kännykkäkuvia kotijoukoille. Guovloaivin ja Aldoaivin/Farppaloaivvien kohta on todella upeaa. Lounastuuli vie sopivasti matkaa eteenpäin. Irdoaivin eteläpuolisella rinteellä muutama kelkkailija. Uraa pitkin. Lopulta Skaidejavrin kota näkyy. Kodalle klo 15.45 – eli lähes 10 h. Ruokailu, soitto kotiin. Kotaan vähän lämpöä. Tuulee – oli rämisee, sen muovi-ikkuna. Katsoin Matkahuollon sivuilta bussiaikatauluja. Jos oikein ymmärsin, Eskelinen kulkee jo 04.50. Siihen?

 Vaisjoen kammi aamukuudelta 9.3.2011  Vuoknoljavrrit: Goahtejavri 9.3.2011  Udasoaivi 9.3.2011  Udasoaivn alarinteitä  9.3.2011  Njoammelleageoaivi 9.3.2011  Njoammelleageoaivi 9.3.2011  Aldoaivi ja Vardoaivi 9.3.2011  Guovloaivi 9.3.2011  Farppaloaivvit  9.3.2011  Njoammelleageoaivi ja Guovloaivi  9.3.2011  Njoammelleageoaivi ja Guovloaivi  9.3.2011  Farppaloaivvit 9.3.2011  Ilta Skaidejavrilla, kuva Njallavarrin suuntaan
 9.3.2011  Skaidejavrin kota  9.3.2011

torstaina 10.3.: ”Heräsin klo 02.30, katsoin ulos, voiko kulkea? Ei voi, liian pimeää. En siis mene aamun Eskeliseen. Nukuin rauhassa, aamulla sisällä pakkasta, ainakin vesiastia oli jäässä. Lämmittelin Skaidejavrin kodan ja ruokailin. Noin klo 11.40 kohti Nuorgamia. Kelkkauraa. Helppo juttu. Ylhäällä tuuli on kovempi kuin Tenon varressa. Nuorgamin lomakeskukseen, huoneisto 4, saunallinen. Hain kaupasta saunaoluet. Sauna, ruokailu. Pirjo varasi huomisillan junaan lipun.”

 Skaidejavrin kota ja puuvarasto  10.3.2011  Nuorgam  10.3.2011

perjantaina 11.3.: ”Heräsin klo 4. Ulos bussia odottamaan, upeat revontulet. Bussi Nuorgamiiin klo 04.50, kohti Rovaniemeä…

Paluu pääsivulle